Toiminta
Vuosi 2022 on Tehy ry:n 40. toimintavuosi ja ammattiosastomme 41. toimintavuosi. Ammattiosaston toiminta perustuu yhdistyksen hyväksymiin sääntöihin ja Tehy ry:n asettamiin tavoitteisiin sekä toiminnan painopisteisiin vuodelle 2022. Tehy tukee, ohjeistaa ja kouluttaa paikallisia toimijoita paikallisia neuvottelutilanteita varten.
Ammattiosaston tarkoituksena on koota toimialueensa terveyden- ja sosiaalihuollon ammattitutkinnon suorittaneet ammattiosaston jäsenyyteen ja ammattijärjestö Tehyn piiriin. Ammattiosaston ensisijainen tehtävä on jäsenten edunvalvonta. Onnistuminen tässä tehtävässä edellyttää ammattiosaston tavoitteisiin sitoutunutta sekä toimintaan ja tavoitteiden saavuttamiseen aktiivisesti osallistuvaa jäsenistöä. Onnistuneen edunvalvonnan ja vaikuttamisen lähtökohta on vuoropuhelu ammattiosaston jäsenten, hallituksen ja luottamusmiesten välillä.
Tehyläiset luottamusmiehet hoitavat jäsenten edunvalvontaa ja valvovat sopimusten noudattamista. Tavoitteena on selkeä, oikeudenmukainen, läpinäkyvä ja jäsenille tasa-arvoinen toiminta. Ammattiosasto kantaa vastuuta myös hyvästä ja sujuvasta yhteistyöstä muiden järjestöjen kanssa.
Toimintakauden pyrkimyksenä on edelleen lisätä jäsenten aktiivista osallistumista ammattiosaston toimintaan. Jäsenten kuulemista lisätään luottamusmiesten jalkautumisella työpaikoille. Jäsenille tarjotaan jäseniltoja sekä koulutus- ja virkistymismahdollisuuksia.
Edunvalvonnan lisäksi ammattiosasto seuraa yhteiskunnallista tilannetta ja omassa kunnassa tapahtuvia muutoksia, kuten tulevia kaupungin talouden sopeuttamistoimenpiteitä. Pyrkimyksenä on vaikuttaa tuleviin muutoksiin, jotta jäsenistön oikeudet ja edut tulevat huomioiduksi. Vaikuttaminen edellyttää kykyä tunnistaa muutoksen merkkejä.
Vuonna 2022 on edessä liittokierros, Sote-sopimus ja KVTES ovat voimassa helmikuun 2022 loppuun. Tehy ja Super valmistautuvat yhdessä kuntasektorin neuvottelukierrokselle. Tavoitteena on jäsenten etuja edistävä liittokierros. Neuvottelukierrosta ajatellen myös ammattiosaston tukitoimintavalmius tulee olla kunnossa.