Hyvä ammattiosaston jäsen, Hyvinvointialueiden muodostuminen on muuttanut paljon meidän tehyläisten työkenttää. Kunnat ovat myös uudenlaisessa tilanteessa, kun sote-palvelut ovat olleet pois kuntien vastuulta ja hyvinvointialue tekee erilaisia toimia yhdistymisen jälkeen toimintansa organisoimiseksi. Tämä työnantajamuutos on saanut aikaan tarpeen tarkastella myös paikallista neuvottelutoimintaa ja jäsenten edunvalvontaa. Luottamusmiehet saimme valittua toissa syksynä tehtäviin ja nyt olemme selkeyttämässä ammattiosaston toimintaa Tehyn linjausten mukaisesti. Tarkoituksena on yhdistää voimavaramme, että voimme jatkaa yhdessä paikallista edunvalvontaa jäsentemme eteen niin hyvinvointialueella kuin alueen kunnissa. Olemme päätyneet esittämään ammattiosaston kevätkokouksille, että Tehyn Pohjois- Savon sairaanhoitopiirin ammattiosasto tekee sääntömuutoksen, jolla se muuttuu Tehyn Pohjois-Savon hyvinvointialueen ammattiosasto ry:ksi, jonka toiminta- alueeseen kuuluu Pohjois-Savon hyvinvointialueen toimipisteet. Vastaavasti Tehyn Kuopion kaupungin ammattiosasto tekee sääntömuutoksen, jolla se muuttuu Tehyn Pohjois-Savon kunta-alan ammattiosasto ry:ksi ja sen toiminta-alueena ovat Pohjois-Savon alueen kaupunkien ja kuntien toimipisteet. Myös ISLAB-yhtymään muodostuu oma, Tehyn ISLAB-yhtymän ammattiosasto ry. Muut Pohjois-Savon alueella toimivat julkisen sektorin ammattiosastot puolestaan esittävät ammattiosaston purkautumista ja jäsenten siirtämistä Tehyn Pohjois-Savon hyvinvointialueen tai Tehyn Pohjois-Savon kunta-alan ammattiosaston jäseneksi. ISLAB-yhtymän palveluksessa olevat jäsenet siirretään vastaavasti Tehyn ISLAB- yhtymän ammattiosaston jäseniksi. Mikäli ammattiosaston jäsenen työpaikka on joku muu kuin Pohjois-Savon hyvinvointialue, alueella toimiva kunta tai ISLAB-yhtymä, siirretään jäsenyys Tehyn jäsenrekisterin toimesta sellaiseen ammattiosastoon, joka toimii kyseisen työpaikan alueella. Tämä on jäsenten edunvalvonnan kannalta järkevää ja perusteltua. Ammattiosastot tuovat nämä suunnitellut muutokset päätettäväksi ammattiosastojen sääntömääräisiin kevätkokouksiin tai ylimääräiseen kokoukseen. Kokouksessa kerrotaan tarkemmin ammattiosaston yhdistämiseen liittyvästä valmistelusta ennen päätöksentekoa. Ammattiosastosi lähettää vielä kokoukseen erillisen kutsun. Tällä muutoksella haluamme parantaa jäsenten paikallista edunvalvontaa ja selkeyttää neuvottelutoimintaa niin hyvinvointialueella kuin kuntasektorilla. Jäsenille suunnattua toiminnan organisointia olemme jo miettineet yhdessä, että jäsentoiminta saadaan järjestettyä jatkossakin eri puolilla ammattiosastoa koko Pohjois-Savon alueelle. Luottamusmiehet auttavat työpaikoilla jäseniä entiseen tapaan. Ammattiosastot käynnistävät hallitusvaalin syksyllä heti muutoksen toteutettua, joten sinulla on mahdollisuus päästä mukaan tekemään yhdessä tehyläistä paikallista toimintaa.On tärkeää saada molempien ammattiosastojen hallituksiin edustus eri puolilta Pohjois-Savoa!
|